Joskus koulussa sain kauheat traumat kesäkurpitsasta.
Köksän tunnilla valmistettiin sitä, ja joku sitten laittoi ihan liikaa suolaa...
Sen jälkeen pitkään kaikki, missä vain oli kesäkurpitsaa, aiheutti hirveät ennakkoluulot.
Nyt onneksi olen löytänyt tuon herkullisen vihanneksen uudelleen,
ja käytän sitä rohkeasti ruoanlaitossa ja jopa leivonnassa.
Joskus myöhemmin voin jakaa herkullisen kesäkurpitsa-suklaakakun ohjeen,
mutta tänään tein kesäkurpitsa-kanavuokaa.
300 g broilerin fileesuikaleita
1 pkt pekonia
1/2 pkt koskenlaskija viherpippuri sulatejuustoa
1 kesäkurpitsa
6-7 tomaattia
1 punasipuli
1 prk (2-2,5 dl) ruokakermaa
rouhittua mustapippuria
Ruskista broilerin suikaleet ja pieneksi leikattu pekoni pannulla.
Lisää joukkoon sulatejuusto ja sekoita kunnes juusto sulaa.
Viipaloi kesäkurpitsa ja tomaatit.
Viipaloi myös sipuli esim. puolirenkaiksi.
Laita kasvikset ja broileri-pekonisotku uunivuokaan
ja sekoita.
Lisää ruokakerma ja mustapippuri.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 min.
Ruoka oli aika miedon makuinen ja kelpasi jopa meidän 1-vuotiaalle.
Tähän voisi sopia lisäksi valkosipuli ja yrtit
(meillä käytetään provencen yrttisekoitusta vähän joka ruokaan).

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti