sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakkaa!

Meidän pihamaalta ei vielä saa raparperia. 
Onneksi on ihania ystäviä, 
jotka tuovat sitä kotiin asti! 



Tein raparperipiirakaa varten hillokkeen.

1 l raparperipaloja
1 1/2 dl sokeria
1 kanelitanko
tilkka kylmää vettä
1 rkl maissitärkkelyjauhoja

Laita raparperi ja sokeri kattilaan.
Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää kanelitanko.
Hauduta noin 5 minuuttia.

Sekoita maissitärkkelys kylmään veteen.
Lisää tärkkelys kattilaan 
ja keitä, kunnes seos sakenee.


Pohjataikina syntyi seuraavanlaisella ohjeella:
 Alkuperäisessä ohjeessa taikina oli tuplasti tämän kokoinen,
mutta taikinaa tulee ihan liikaa piirakkavuokaan.

100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl jauhettua kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
Lisää muna.
Sekoita kuivat aineet keskenään 
ja lisää voi-sokeri-muna-seokseen.

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.


Täyte:

1 prk kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

+ hilloke

Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Kaada täyte taikinapohjalle
ja lusikoi hilloketta päälle.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti